Pari viikkoa taas vierähti opiskellessa. Joka päivä siis koulu ja 11 tuntia päivässä. Aika rankalta tuntui välillä, mutta mukavaa kuitenkin oli. Aiheena oli vähän surujuttuja ja pöytiä. Tehtiin kaikki upeita kukka-asetelmia, vaikkakin jokainen koki vuoron perään olevansa epäonnistunut. Vaikkei se ehkä joka kerralla paikkaansa pitänytkään. Pitäisi vain harjoitella niitä vaikeampia ja haastavampia sidontatöiden tekemisiä.

Muutenkin pitäisi piakoin päättä lopputyön aihe.. päässä on monta ideaa, mutta mikä sitten on paras? Mietin näyttelyn järjestämistä, aiheena pöytäkattaukset ja tilatyöt. Tietenkin paikka ja aika vielä puuttuu. syyskuun alku voisi olla hyvää aikaa järjestää kyseinen tilaisuus. Sillon saa luonnosta paljon materiaalia, joita voi käyttää kukkasidonnassa mausteena ja materiaalina. Ei tulisi ainakaan maksamaan niin paljon kun sitten taas talvi aikana. Kukat kun suomessa eivät halpoja ole ja haluaisin kuitenkin tehdä näyttäviä, isoja töitä.Olisi tietenkin muitakin vaihto-ehtoja. Opintomateriaalin teko ja kurssin pito olisi myöskin aika mielenkiintoinen aihe. Katsotaan mihin aiheeseen päädyn kerron kyllä täällä sivuilla mihin aiheeseen päädyin. Pistämpä jonkun kukkakuvan tähän mukaan, jos vaikka teistäkin joku tykkäisi..

Tämä on mun tekemä vesiputous. Jäi pikkusen kesken kun ei löytynyt tarpeeksi kukkaa työhön. Tämä on tarkoitettu ruokapöydän päähän.

Sama työ pöydän puolelta katsottuna

Sitten vielä tämä servettirengas.

Nyt kuitenkin pitäisi palata normaali elämään. Tämän viikonlopun vietämme ukkoni kanssa kahden. Mukavaa! Tuntuu että viimeisestä kaksin olo ajasta on jo ikuisuus.Nyt kun ei vaan saataisiin mitään riitaa aikaiseksi.. sitä on viime aikoina ollut liikkeellä. Tänään kuitenkin kävin hakemassa punaviinipullon alkosta ja ajattelin tehdä hyvää(?) ruokaa. Jos tämä konsti saisi meidät pysymään tämän illan edes sovussa.